Kadonnutta luovuutta etsimässä
Inspiraation löytäminen ei ole vain kirjailijoiden ongelma. Se voi tulla vastaan yhtä hyvin millä tahansa alalla, jolla tarvitaan luovaa ajattelua. (Ja missäpä tänä päivänä ei tarvittaisi?) Tässä artikkelissa pohdin psykologisia tutkimustuloksia, jotka voivat auttaa ymmärtämään, mitä inspiraatio on, ja kuinka kadonnutta luovuutta voi yrittää houkutella takaisin.
Vuonna 1964 yhdysvaltalaistoimittaja Joseph Mitchell (1908 - 1996) asteli The New Yorker -lehden toimistoonsa - kuten jokaisena päivä sen jälkeen. Mutta toisin kuin voisi olettaa toimittajan tekevän, Mitchell ei tuon päivän jälkeen julkaissut ainoatakaan juttua. Hän on yksi historian kuuluisimmista henkilöistä, jotka ovat kärsineet writer's blockista - kyvyttömyydestä kirjoittaa.
Mutta
mitä ihmisen päässä oikein tapahtuu, kun luovuus katoaa? Oliko Mitchell
ainoastaan huipputehokas prokrastinoija? Olivatko hänen aivonsa syystä
tai toisesta juuttuneet pysyvästi tilaan, jossa ne eivät enää pystyneet
tuottamaan uusia oivalluksia ja ideoita? Vai oliko hänen muusansa
todella löytänyt kanavoitavakseen uuden kirjottajan ja jäänyt sille
tielleen?
Ympäristönvaihdos voi houkutella luovuuden esiin
Vaihto-opiskelulla voi olla luovuudelle odottamattomia hyötyjä. Maddux ja Galinsky esimerkiksi huomasivat tutkimuksissaan, että ulkomailla asuneet opiskelijat ratkovat luovia ongelmia muita tehokkaammin. Myöhemmissä tutkimuksissa tosin on lisäksi havaittu, ettei pelkkä ulkomailla asuminen riitä, vaan avain luovuuteen on monikulttuurisen identiteetin omaksuminen.
Eniten ulkomailla vietetty aika siis ruokkii luovuutta, jos omaksuu uudesta kulttuurista jotain omaan identeettiinsä, mutta pystyy myös säilyttämään lähtökulttuurin identiteetin osana itseään.
Ei
ehkä lopulta niin kauhean yllättävää, että kyky katsella maailmaa
monesta eri näkövinkkelistä lisää luovuutta. Asiaa kannattaa kuitenkin
pohtia, jos on esimerkiksi saanut residenssipaikan ulkomailta ja haluaa
ottaa siellä vietetystä ajasta luovan työn kannalta mahdollisimman
paljon irti.Tieto voi olla hyödyllinen myös vaikkapa peliyrittäjälle,
joka miettii, minkälaista väkeä omaan firmaan kannattaisi palkata
tulevaisuuden mobiilipelejä ideoimaan.
Kaikkien ei tietenkään ole mahdollista lähteä maailmalle etsimään inspiraatiota, eikä alituinen lentomatkustelu luovuuden perässä tee kovin hyvää myöskään ympäristölle. Onneksi monissa tutkimuksissa on huomattu, että jo pienikin irrottautuminen työpöydän äärestä vaikkapa kävelylle voi lisätä luovuutta.
Parhaat luovat ratkaisut syntyvätkin usein silloin, kun ne antaa alitajunnan askaroitavaksi. En varmaan ole ainoa, joka vielä illalla on tuskaillut jonkun ylitsepääsemättömältä tuntuvan ongelman parissa vain hoksatakseen seuraavana aamuna, miten asia kannattaa ratkaista. Aivot eivät lakkaa työstämästä asiaa, vaikka keho olisi levossa. Tietenkään yön yli nukkuminen ei aina riitä, vaan joskus oivalluksen hetkeä saattaa joutua odottelemaan pidempäänkin - viikkoja tai jopa kuukausia.
Toisaalta aina uusia ideoita ei tarvitse odottaa edes aamuun! Luovia ideoita voi pyydystää myös unista, kuten huomattiin eräässä tutkimuksessa,
jossa tutkittavia pyydettiin pitämään unipäiväkirjaa. Verrattuna
kahteen kontrolliryhmään, joista toinen kirjoitti päiväaikaisista
tapahtumista ja toinen ei pitänyt päiväkirjaa lainkaan, unipäiväkirjan
pitäjät kehittyivät eräillä luovuuden osa-alueilla.
Olemme luovempia, kun katsomme maailmaa muiden näkökulmasta
Näyttää siltä, että liiallinen oman navan tuijottelu saattaa haitata luovuutta. Vastaavasti ongelmien tarkastelu jonkun toisen silmin saattaa edistää sitä.
Varsinkin moni kirjoittaja ja näyttelijä eläytyy työssään hyvin vahvasti fiktiivisiin hahmoihin. Eläytyminen voi toisaalta auttaa keksimään luovempia ratkaisuja, mutta voiko hahmo tulla ajan mittaa myös liian läheiseksi? Pitäisikö silloin osata ottaa omaan työhön vähän lisää välimatkaa? (Tätä tutkimuksessa ei kuitenkaan varsinaisesti selvitetty.)
Eläytymisen ja luovuuden väliseen yhteyteen liittyy myös toinen mietityttävä seikka. Masennus voi toisinaan vaikeuttaa toisen ihmisen asemaan asettumista ja saada ajatukset pyörimään enemmän oman pään sisällä, kuten itsekritiikissä ja -syytöksissä. Myös toimittaja Joseph Mitchellin tiedetään kärsineen masennuksesta.
Luovuuteen
on kautta aikojen yhdistetty jonkinlainen henkinen epätasapaino - tai
vähintäänkin ailahtelevuus. Masennuksen ja muoden
mielenterveyshäiriöiden yhteyttä luovuuteen on sitäkin selvitelty jo
vuosikymmenten ajan. Vaikuttaa tosiaan siltä, että luovat ihmiset kärsivät muita useammin mielialaongelmista.
Syy-yhteyksien
tulkinnan kanssa täytyy kuitenkin olla varovainen. Mielialaongelmat
eivät luultavasti ole luovuuden lähde, vaan pikemminkin luovan
elämäntavan vaatimusten seuraus. Luoviin ammatteihin kun liittyy usein
taloudellista epävarmuutta ja kilpailua, minkä lisäksi elämänrytmi voi
olla erityisen epäsäännöllinen vaikkapa muusikon työhön liittyvän
keikkailun vuoksi. On haitallista, jos mielialaongelmat luovilla
aloilla nähdään jonkinlaisena välttämättömänä normaalina, jonka kanssa
pitäisi vain sinnitellä. Ne kun voivat pahimmillaan jopa tuhota ihmisen
kyvyn luovuuteen.
Pikemminkin
pitäisi ajatella, että luovilla aloilla työskentelevät tarvitsisivat
nykyistä enemmän ennaltaehkäiseviä mielenterveyden palveluita, ja
mielenterveys tulisi ottaa paremmin huomioon jo luovien alojen
opinnoissa. Myös alan sisällä vallitsevaa yleistä kulttuuria ja
esimerkiksi ohjauksen ja mentoroinnin saatavuutta parantamalla
voitaisiin tukea luovilla aloilla työskentelevien ihmisten hyvinvointia.
Heidän tuottamansa kulttuuri kun puolestaan hyödyttää meistä jokaista.
Mietiskely voi siivittää luovuuteen
Divergentti ajattelu tarkoittaa sellaista ajattelua, jonka aikana muodostuu uusia ideoita - syntyy yhteyksiä sellaisten asioiden välille, joiden välillä niitä ei aikaisemmin ollut, ja monipuolisesti erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja.
Divergentin ajattelun vastakohta on konvergentti ajattelu, jonka avulla etsitään ratkaisua tiettyyn, tarkasti määriteltyyn ongelmaan, johon on olemassa oikea ja väärä vastaus.
Erilaisiin ongelmiin luonnollisesti tarvitaan eri ajattelun malleja, joten kumpikaan tapa ei varsinaisesti ole toista parempi. Luovuus kuitenkin yhdistetään usein nimenomaan divergenttiin ajatteluun.
Meditaation harrastamisen ja divergentin ajattelun väliltä on löydetty yhteys. Näin on ilmeisesti kuitenkin vain silloin, kun harjoitaan niin sanottua tarkkailumeditaatiota. Tarkkailumediaatiossa huomiota ei pyritä kohdistamaan mihinkään tiettyyn kohteeseen, vaan koko kokemusten virtaan. Monet taiteentekijät, kuten kirjoittamisoppaistaan tunnetuksi tullut Natalie Goldberg, puhuvat avoimesti meditoinnin harjoittamisestaan ja sen yhteydestä luovaan ajatteluunsa.
Luulen
kuitenkin, että useimmat luovan työn tekijät harjaantuvat tekemään
arjessaan samaa kuin tarkkailumeditaation harjoittajat, vaikka eivät
tietoisesti mietiskelyä harjoittaisikaan. Jotta uusia yhteyksiä asioiden
välille voisi ylipäänsä muodostua, täytyy olla, mitä yhdistellä. Sen
takia luovuus vaatii jatkuvaa aistien pitämistä avoinna ja havaintojen
tekemistä.
Miten kokemus kehittää luovuutta?
Kokeneet ja aloittelevat luovan työn tekijät näyttävät prosessoivan uusia ideoita ja pääsevän luovuuteen käsiksi jossain määrin eri tavoin. Tutkimuksessaan Erhard kollegoineen esimerkiksi vertaili kokeneita ja aloittelevia luovia kirjoittajia antamalla heille tehtäväksi lukea lyhyt tarina ja sitten pohtia, kuinka he itse jatkaisivat sitä. Pohtimisaikaa oli kaksi minuuttia, ja tänä aikana heidän aivojaan kuvattiin. Lopuksi he kirjoittivat tarinalle jatkoa suunnitelmiensa pohjalta.
Tutkijoiden ensimmäinen (ei niin yllättävä) havainto oli, että kokeneet kirjoittajat päätyivät luovempiin loppuratkaisuihin kuin aloittelijat. He huomasivat myös, että kokeneiden ja aloittelevien kirjoittajien aivot aktivoituivat eri tavoin heidän ideoidessaan. Kokeneilla kirjoittajilla aktivoituivat voimakkaammin muun muassa puheen tuottamiseen ja tunnekieleen liittyvät alueet.
Aivan kuin kaikki oppiminen ja harjoitus, kirjoittamiskokemus siis muokkaa aivoja. Tämä mahdollistaa sen, että joistakin luovaan ajatteluun liittyvistä prosesseista tulee ajan myötä automaattisia. Syntyy siis ikään kuin oikopolkuja, jotka siivittävät luovaan ajatteluun.
Eräässä toisessa tutkimuksessa
taas kokeiltiin, miten luovuuteen kehottaminen vaikuttaa
jazz-pianistien harjoitteluun. Mielenkiintoista kyllä, käsky olla luova
näytti auttavan kokemattomia muusikoita, mutta ei niinkään kokeneempia.
Niin
minä kuin moni muukin kirjoittaja on aloittanut uransa luovan
kirjoittamisen kursseilta, joista myöhemmin siirrytään
tavoitteellisempaan kirjoittamiseen. Epäilemättä myös muilla luovilla
aloilla on alussa tarpeen saada rohkaisua nimenomaan siihen, että
uskaltaa yhdistellä havaintojaan ja kokeilla rohkeasti uutta. Kun omaan
tekemiseen alkaa luottaa enemmän, ei tälle välttämättä ole enää
samanlaista tarvetta, ja myös mahdolliset luovuuden tavoittamisen pulmat
piilevät jossakin muualla.
Inspiraation odottelusta luovan ajattelun kokonaisvaltaiseen hyödyntämiseen
Kirjassaan 'Tulevaisuuden lukujärjestys' ammattipuhuja ja startup-yrittäjä Perttu Pölönen arvioi, että tulevaisuudessa kaikki työpaikkamme tulisivat olemaan sellaisia, joissa tarvitaan luovaa ajattelua. Pölösen mielestä tällaiset työt eivät nimittäin ole helposti korvattavissa roboteilla tai tekoälyllä.
Vaikka Joseph Mitchellia usein pidetään esimerkkitapauksena writer's blockista, hän ei koskaan lakannut kirjoittamasta. Hän ei vain yksinkertaisesti julkaissut mitään. Johtuiko se siitä, ettei hän pystynyt enää kirjoittamaan kelvollista tekstiä? Vai siitä, että hän suhtautui omaan tekstiinsä liioitellun itsekriittisesti, ehkä sairastamansa masennuksen vuoksi? Oli syy mikä hyvänsä, Mitchell oli lopun elämäänsä työkyvytön, vaikka työpaikalleen tunnollisesti menikin.
Jos Pölösen visio toteutuu, tulee tulevaisuudessa varmasti vielä tärkeämmäksi miettiä, miten luovuutta voi kehittää. Ja kuinka kuntouttaa sellaisen ihmisen työkykyä, joka on kadottanut luovuutensa.
Toki psykologit ovat tutkineet luovuutta ja pitkään.
On
kehitetty esimerkiksi erilaisia tutkimusmenetelmiä, joilla luovaa
ajattelua voi mitata - usein sillä perusteella, miten paljon luovia
ratkaisuita johonkin ongelmaan pystytään tuottamaan määrällisesti. Viime
aikoina on myös kuvattu luovien ihmisten aivoja ja pohdittu, miten luovuus on yhteydessä erilaisiin aivoverkkoihin ja ajattelun tiloihin.
Ehkä mystifioimme luovuutta niin helposti siksi, että havaintokokemuksemme perusteella se tosiaan tuntuu olevan oman hallintamme ulottumattomissa. Siinä missä tuttuja ongelmia ratkotaan automatisoituneiden kaavojen ja sisäisten mallian avulla, uusien ideoiden syntymisessä on käytännössä aina kyse odottamattomien yhteyksien muodostumisesta.
Tässä ei sinänsä ole mitään maagista, mutta se voi tuntua siltä. Voimme helpottaa aivojemme siirtymistä tilaan, joka mahdollistaa uusien ideoiden syntymisen - mutta emme pakottaa sitä.
Olen oppinut, että luovuus vaatii rohkeutta ja rutinoitumista luovaan työhön, mutta myös kärsivällisyyttä niinä hetkinä, kun ideoita joutuu odottamaan. Tämä voi olla tuskallista, etenkin kaltaiselleni tylsistymiseen taipuvaiselle häseltäjälle. Odottaessa ajatuksen iskeytymistä toiseen ja kipinän syntymistä ei silti tarvitse vain pyöritellä peukaloita. Sillä välin voi edistää muitakin tehtäviä: kirjoittaa apurahasuunnitelmia, oikolukea, tehdä taustatyötä. Nämä puolestaan mahdollistavat luovan työn toteutumisen.
Oletko koskaan kadottanut luovuuttasi? Mikä auttoi löytämään sen uudelleen?