Kasvun asenne käytännössä - Miten asenteet vaikuttavat arjessa?

Carol S. Dweckin teorialla kasvun ja muuttumattomuuden ajattelutavoista on monia mahdollisia sovellusalueita urheilusta yrittäjyyteen ja luovasta ajattelusta kestävän elämäntapamuutoksen rakentamiseen. Tässä postauksessa keskityn kuitenkin tutkimaan kasvun ajattelun vaikutuksia ennen kaikkea oppimisessa ja työssä. Mitä merkitystä asenteilla on ja miten niitä voi kehittää?

Tutustuithan jo kahteen muuhun tämän blogisarjan postaukseen? Löydät osan 1 täältä ja osan 2 puolestaan täältä. 😊

Uskonko, että voin oppia ja että muut voivat oppia - ja mitä merkitystä sillä on käytännössä?

Kuvittele, että kadottaisit äkillisesti kykysi oppia. Mitä tapahtuisi, jos vaikka vaihtaisit työpaikkaasi, muuttaisit uudelle asuinalueelle tai haluaisit alkaa opetella parempia elintapoja? Mitä tahansa tekisit, et pystyisi muuttamaan sitä, miten olet aiemmin tottunut asiat tekemään, etkä muistaisi oppimaasi, vaan joutuisit esimerkiksi lukemaan ohjeet joka kerta tai kysymään aina samojen ihmisten nimiä. Moni tavallinen ja normaalisti lähes huomiotta jäävä asia muuttuisi äkkiä tavattoman hankalaksi.

Jatkuva vertailu ja kilpailu muita vastaan nakertavat motivaatiolle ja hyvinvoinnille tärkeää yhteisöllisyyden tunnetta

Yksilöille ja yhteisöille, joissa vallitsee muuttumaton käsitys lahjakkuudesta, on ominaista onnistumisen arvioiminen ennen kaikkea saavutusten kautta. Omista saavutuksista iloitsemisessa ei tietenkään ole mitään pahaa - ja onnistumisiin ja hyvään elämäänhän kasvun ajattelunkin avulla lopulta pyritään, mutta askel kerrallaan ja siten, että erot yksilöiden lähtötilanteissa ja taidoissa tulevat huomioiduksi.

Muuttumattoman lahjakkuuskäsityksen piirissä vallitseva alituinen vertailu ja kilpailu muita vastaan ovat kuitenkin omiaan nakertamaan ihmiselle tärkeää tunnetta yhteisöllisyydestä - siitä, että kuuluu johonkin porukkaan ja on sellaisenaan riittävä, hyvä ja arvokas muiden silmissä. Silloin kun tunne yhteenkuuluvuudesta kärsii, korostuvat motivaation taustalla vahvemmin halu osoittaa omaa kyvykkyyttään sekä yksilön vastuu omista valinnoistaan.

Kuitenkin ihminen tarvitsee myös muiden ihmisten apua ja tukea pystyäkseen tekemään omaa elämäänsä koskevia päätöksiä ja toimiakseen itseohjautuvasti. Aihetta tutkineen yhdysvaltalaispsykologi Barry Schwartzin mukaan yksilöillä ei useinkaan ole käytössään tarvittavia tietoja ja taitoja oikeiden päätösten tekemiseen itsenäisesti. Lisäksi loputtomien päätösten tekemiseen kuluu paljon aikaa ja voimavaroja, jotka usein olisivat hedelmällisemmässä käytössä muualla.

Jatkuva tunne siitä, että ei kelpaa ja että oma arvo on osoitettava suoritusten kautta, on sekin pidemmän päälle kokemuksena uuvuttava.

Kasvun ajattelun vallitessa ihminen voi tavoitella itsensä näköistä elämää, muutosta tai urapolkua - ja toisaalta myös tuoda uudet ja luovat ajatukset rohkeammin muidenkin kuuluville. Kun lopputulosta korostavien tavoitteiden rinnalle tuodaan oppimisprosessiin kohdistuvia tavoitteita, ja kun onnistuminen ei määritä kenenkään arvoa ihmisenä, ei muiden onnistumistenkaan tarvitse joka kerta tuntua siltä, kuin ne olisivat itseltä pois - tai muiden tsemppaamisen itsemme sabotoimiselta.

Kaikki hyötyvät, kun ilmapiiri on sellainen, että se kannustaa virheistä oppimiseen ja yhteistyöhön - ei vain oman menestyksen tavoittelemiseen muiden ihmisten tai oman jaksamisen kustannuksella.

Parantaako kasvun asenne koulumenestystä tai tasoittaako se oppilaiden välisiä eroja?

Kasvun ajattelun ilmeisimmät sovellusalueet löytyvät kouluista ja oppilaitoksista. Viime vuosina kasvun asenteen teorian pohjalta on kehitetty erilaisia oppilaitoksille suunnattuja ohjelmia, joiden tulokset ovat herättäneet paljon mielenkiintoa - mutta myös kritiikkiä.

Oppilaitoksissa paikan päällä toteutetuista ohjelmista on saatu lupaavia tuloksia oppilaiden koulumenestyksen ja motivaation tukemisessa, mutta huonona puolena on, että niiden toteuttaminen on työlästä ja vie aikaa muulta koulutyöltä. Lisäksi ohjelmien järjestämiseen tarvittaisiin mittavaa koulutusta (ja siis myös rahaa), sillä osa kasvun ajattelun periaatteista on helppoa käsittää väärin ja näin saatetaan käytäntöön sellaisia menetelmiä ja toimintatapoja, jotka eivät todellisuudessa tuekaan haluttuja päämääriä - kts. kasvun ajattelun myyttejä koskeva blogipostaus.

Sittemmin näiden ongelmien selättämiseksi ovat kasvun ajattelua edistävät ohjelmat siirtyneet pitkälti verkkoon. Verkkopohjaisuutta on perusteltu esimerkiksi sillä, että se helpottaa ohjelmien saatavuutta ja vähentää niihin liittyvän valmistelutyön määrää. Lisäksi kerran kehitettyä pohjaa voidaan jakaa lähes loputtomasti ja taloudellisen panostuksen tarve on pieni. (Maksuttomiin, kasvun asennetta 9-luokkalaisilla tai korkeakouluopiskelijoilla tukeviin ohjelmiin voi englanniksi tutustua täällä PERTS-sivustolla).

Toisaalta verkossa tapahtuva ohjelma on kaikille sama, ei esimerkiksi tietyn koulun tai oppilasryhmän tarpeisiin räätälöity.

Ohjelmia ja niitä kehittäneitä tutkijoita onkin kritisoitu siitä, että niiden vaikutukset koulumenestykseen ovat loppujen lopuksi jääneet melko vaatimattomiksi. Laajassa yhdysvaltalaistutkimuksessa kasvun ajattelua kehittävän lyhyen verkko-ohjelman esimerkiksi havaittiin parantavan kaikkein heikoimmin menestyvien oppilaiden kouluarvosanoja, mutta vain kymmenyksillä.

Tutkijat ovat myöntäneet verkko-ohjelmien puutteet, mutta vastanneet kritiikkiin huomauttamalla, että pienikin muutos juuri kaikkein heikoimmassa asemassa olevien oppijoiden arvosanoissa voi olla käytännön tasolla merkityksellinen - onhan esimerkiksi jatko-opiskelupaikan saaminen usein pienestä kiinni.

Varsin maltillisilla panostuksilla voitaisiin siis, ainakin teoriassa, lisätä tasa-arvoa ja kuroa umpeen eroja kaikkein heikoimmin menestyvien ja muiden oppijoiden välillä ja mahdollisesti vähentää taustoista johtuvaa eriarvoistumista. Aihe on erityisen lähellä omaa sydäntäni, mutta vaatii vielä lisätutkimusta.

Muutoksia tapahtuu aina, eikä hyväkään menestys poista joustavan ajattelun merkitystä

Kasvun ajattelua kehittävistä ohjelmista ovat koulussa näyttäneet hyötyvän enemmän heikosti pärjäävät kuin hyvin menestyvät oppilaat - ainakin arvosanoissa mitattuna. Tarkoittaako tämä, että heille tai muuten omalla sarallaan hyvin menestyville ei kannata opettaa kasvun ajattelua? Ei välttämättä.

Kuten sanottua, kasvun ajattelu ei lähtökohtaisesti ole teoria hyvästä menestyksestä ja sen tavoittelusta, vaan siitä, minkälaisia tavoitteita ihminen asettaa ja miten hän toimii kohdatessaan vastoinkäymisiä. Vaikka aiemmasta koulumenestyksestä on kiistatta elämässä monenlaista etua, ei menestyminen tässä hetkessä silti aivan mutkattomasti aina takaa menestystä myös tulevaisuudessa.

Elämässä tulee lähes väistämättä vastaan hetkiä, jolloin vanhat keinot tai näkökulmat eivät toimi ja tarvitaan uusia. Kasvun ajattelusta on hyötyä juuri tällaisissa muutostilanteissa - esimerkiksi koulutussiirtymien yhteydessä. Lisäksi tutkimuksissa on havaittu, että kasvun ajattelutapa on yhteydessä esimerkiksi toimivampaan stressinsäätelyyn.

Kasvun ajattelu ei estä ihmistä olemasta ylpeä omista taidoistaan ja vahvuuksistaan. Tämä ei ole ongelma niin kauan kuin ihminen kuitenkin kokee, että hän pystyy toimimaan joustavasti ja tarkoituksenmukaisesti, eikä käsitys omista taidoista muutu kahlitsevaksi kertomukseksi, josta ei voi poiketa missään tilanteessa. Jos joku esimerkiksi pitää itseään fiksuna tyyppinä, mutta voi kuitenkin myös tunnustaa tarvittaessa virheensä, siitä tuskin on mitään haittaa. Jos pitää itseään niin fiksuna tyyppinä, että virheet muodostavat uhkan omalle egolle ja ne tuntuu paremmalta lakaista piiloon, siitä voi sen sijaan olla haittaa jo muillekin kuin itsellemme.

Pieni mutta konkreettinen askel kohti kasvun ajattelua voi olla vaikkapa se, että kun muille tai itselleen antaa palautetta hyvin tai heikosti sujuneesta tilanteesta, pyrkii kohdistamaan sen pelkkien ominaisuuksien sijaan sellaiseen toimintaan, johon on mahdollista vaikuttaa itse. Jos siis aiemmin olisi kehaissut jotakuta sanomalla, että onpa hän rohkea kun uskaltaa tällaistakin tehdä, voi sen sijaan kokeilla penkoa asiaa hieman syvemmältä: mitä oikeastaan ovat ne teot, joilla ihminen osoittaa rohkeuttaan? Pitääkö olla sellainen ominaisuus kuin rohkea ennen kuin näitä tekoja voi tehdä?

Sama koskee myös ohjeiden ja kannustusten antamista. "Luota itseesi!" voi tuntua paljon kohtuuttomammalta vaatimukselta kuin "Aloitetaan tästä, ei haittaa vaikka menisi ensin pieleen ja kyllä se luottamus omaan tekemiseenkin luultavasti sieltä kasvaa, kun saa tarpeeksi kokemusta."

Lopuksi

Tämä postaus päättää kasvun ajattelun perusteita käsittelevän postaussarjan! Kiitos mielenkiinnostasi - ja jätäthän kommenttia vaikka sivujen yhteystietolomakkeella tai Instagramissa, jos aiheesta heräsi jotain ajatuksia.

Jos tämä ei vielä riittänyt vaan haluat syventyä aiheeseen lisää, kokoan jatkuvasti uusia lukuvinkkejä tämän sivun loppuun. Lisää kasvun asenteesta ja sen merkityksestä oppimiseen voit lukea myös kirjastani Kasvun asenne oppimisessa - hyödyllisten haasteiden käyttöopas (PS-Kustannus 2021).

Tämän artikkelin lähteet:

Blackwell, L. S., Trzesniewski, K. H. & Dweck, C. S. (2007). Implicit theories of intelligence predict achievement across an adolescent transition: A longitudinal study and an intervention. Child Development, 78(1), 246-263.

Burnette, J. L., Knouse, L. E., Vavra, D. T., O'Boyle, R. & Brooks, A. M. (2020). Growth mindset and psychological distress: A meta-analysis. Clinical Psychology Review, 77, 101816.

Haimovitz, K. & Dweck, C. S. (2016). What predicts children's fixed and growth intelligence mindsets? Not their parents views of intelligence but their parents view of failure. Psychological Science, 27, 859-869.

Kamins, M. L. & Dweck, C. S. (1999). Person versus process praise and criticism: Implications for contingent self-worth and coping. Developmental Psychology, 35(3), 835-847.

Molden, D. C. & Dweck, C. S. (2006). Finding "meaning" in psychology - a lay theories approach to self-regulation, social perception and social development. American Psychologist, 61(3), 192-203.

Pauneusku, D., Walton, G. D., Romero, C., Smith, E. N., Yeager, D. S. & Dweck, C. S. (2015). Mind-set interventions are a scalable treatment for academic underachievement. Psychological Science, 26(6), 784-793.

Ryan, R. M. & Deci, E. L. (2017). Self-determination theory: Basic psychological needs in motivation, development and wellness. The Guilford Press.

Schwartz, B. (2016). The paradox of choice - why more is less. Revised edition. HarperCollins.

Yeager, D. S. & Dweck, C. S. (2020). What can be learned from growth mindset controversies? American Psychologist, 75(9), 1269-1284.

Yeager, D. S., Hanselman, P., Walton, G. M. ym. (2019). A national experiment reveals where a growth mindset improves achievement. Nature, 573, 364-369.