Ratkaiseeko asenne? – Kasvun ajatteluun liittyvät myytit

Aina kun jokin teoria tai käsite yleistyy arkipuheessa, se alkaa vetää puoleensa myös ihmettelyä ja hämmennystä - jopa pelkoa. Tämä onkin erinomainen asia, sillä teorioiden ei kuulukaan olla rikkumattomia rakennelmia, vaan niitä on tärkeää muistaa myös ravistella ja katsoa kriittisin silmin. Joskus kysymysten ja pelkojen taustalla voi kuitenkin olla väärinkäsityksiä tai suoranaisia myyttejä.

Tässä blogiartikkelille käsittelen Carol Dweckin lahjakkuuskäsitysteoriaa eli kasvun ja muuttumattomuuden asennetta koskevia myyttejä ja ihmetyksen aiheita. Jos Dweckin teoria ja kasvun ajattelu ovat vielä uusi juttu, suosittelen aloittamaan lukemisen ensimmäisestä osasta. 😊

1: Onko kasvun ajattelu yltiöpäistä optimismia omista mahdollisuuksista ja kyvyistä - siis itsepetosta?

Kasvun asenne yhdistetään usein positiiviseen psykologiaan, ehkä kuitenkin ennen kaikkea teorian myönteisen ja toiveikkaan oppimiskäsityksen vuoksi. Teorian perusteella kun jokaisessa ihmisessä on potentiaalia oppia ja kaikille taustasta tai lähtötilanteesta riippumatta pitää antaa siihen myös tilaisuus. Ajatusmaailma tuskin on kovin vieras monellekaan meistä, onhan siinä paljon samaa kuin oman koulutusjärjestelmämme taustafilosofiassa.

Kasvun ajattelun näkökulmasta on kuitenkin syytä hieman tarkentaa sitä, mihin optimismi kohdistuu ja mitä mahdollisuudella oppia oikeastaan tarkoitetaan. Tätä varten voidaan toisistaan erottaa kolme asiaa:

1. Nykyiset taidot ja osaaminen
2. Tulevat taidot ja mahdollisuudet kehittyä
3. Lopputulos

Oppijan on usein hyödyllistä pystyä arvioimaan omia nykytaitojaan ja tunnistamaan niissä olevia puutteita ja kehityskohtia. Taitojaan liioitteleva ihminen saattaisi esimerkiksi lopettaa harjoittelun liian varhain tai asettaa jo lähtökohtaisesti sellaisia oppimistavoitteita, joihin aika ja pohjataidot eivät (toistaiseksi) riitä. Tutkimusten perusteella optimistisesta ajattelusta ei olekaan oppimisessa pelkästään hyötyä.  

Kasvun ajattelu ei ole oppimisen herättämien kielteisten tunteiden ja ajatusten kieltämistä tai itsensä pettämistä. Kyky tunnistaa oman nykyosaamisen aukkoja tai oppia virheistään ei kuitenkaan sulje pois, etteikö ihminen samaan aikaan voisi - ja ettei hänen usein kannattaisi - suhtautua myönteisesti omiin mahdollisuuksiinsa oppia.

Kasvun ajattelusta käsin näitä mahdollisuuksia ei kuitenkaan verrata muiden etenemisnopeuteen tai potentiaaliin. Ei siis esimerkiksi ole turhaa opiskella vieraita kieliä, vaikka ei edistyisikään niissä syntyperäisen puhujan tasolle, tai vaikka opiskeluun olisi aikaa vain pari iltaa kuukaudessa. Se, miten pitkälle oppimisessa sitten lopulta voi edetä, on monen tekijän summa ja usein vaikeasti ennakoitavissa.

Voihan hyvin olla, että nykytaidoiltaan taitavankin motivaatio myöhemmin lopahtaa tai että kehitys toisen oppijan kohdalla tapahtuu myöhemmin kuin toisen. Ennusteilla on taipumus muodostua myös itseään toteuttaviksi  kun lapsi oletetun lahjakkuuden perusteella ohjataan tietyn harrastuksen pariin, tai kun digiosaamistaan huonona pitävä aikuinen karttelee tilanteita, joissa näitä taitoja voisi päästä kehittämään.

Jos lopputuloksen tarkka ennustaminen ei ole useinkaan mahdollista, niin kehitys omiin aikaisempiin taitoihin nähden useimmiten on. Niin voi olla myös tietyn lopputuloksen saavuttaminen, mutta ei varmasti vaan jollakin todennäköisyydellä, joka voi tilanteesta riippuen olla pieni vai suuri.

Sen sijaan että kasvun ajattelu pakottaisi tarkastelemaan maailmaa ruusunpunaisten lasien lävitse, kannustaa se joustamaan meille ihmisille kovin tyypillisestä joko-tai -ajattelusta. 

Kun huomio kuitenkin kohdistetaan oppimiseen tässä hetkessä ja sen seuraavan askeleen ottamiseen, voi tämä tuoda mukanaan myös sellaisia uusia mahdollisuuksia ja elämää rikastuttavia kokemuksia, jotka jäävät helposti väliin, jos tähtäimessä on vain tietyn lopputuloksen saavuttaminen. Voi olla, ettei ponnistelu lopulta aina kanna esimerkiksi aivokirurgiksi tai ammattijalkapalloilijaksi asti, mutta onko se silloin täysin turhaa? Kasvun ajattelutavan mukaan ei suinkaan.

2: Kannattaako aina yrittää uudelleen, jos epäonnistuu?

Aina sanotaan, että yrittäminen kannattaa ja että jos epäonnistut, yritä uudelleen. Mutta eikö jossakin vaiheessa, monen yrityksen ja epäonnistumisen jälkeen, tule kuitenkin vastaan se kohta, jossa ihmisen olisi hyvä osata myöntää itselleen, missä omat rajat häämöttävät?

Kun Dweck ja muut tutkijat alkoivat puhua kasvun ajattelun merkityksestä ja siitä, että epäonnistumisissa piilee usein mahdollisuus oppia, he törmäsivät nopeasti rikkinäisen puhelimen ongelmaan. Moni ymmärsi heidän viestinsä niin, että oppijaa pitäisi aina kehua ahkerasta yrittämisestä.

Jos on jo monta kertaa yrittänyt, eikä yksinkertaisesti tiedä, mikä on aiemmin mennyt pieleen, ei kuitenkaan ole kovin todennäköistä, että yrittäminen uudelleen samalla tavalla johtaisi toisenlaiseen lopputulokseen. Sekin on toisaalta hyvä muistaa, ettei (uudelleen) yrittämisen tai siihen kannustamisen ainoa vaihtoehto ole kehotus antaa periksi tai lopettaa unelmoiminen. Tämäkään asia kun ei ole mustavalkoinen.

Tavoitteista luopumisen sijasta vaihtoehtoja epäonnistumisten ja mahdottomalta tuntuvien tavoitteiden tarkasteluun voivat olla esimerkiksi:

• Tavoitteen määrittely uudelleen. Ehkä tavoite esimerkiksi pitää purkaa pienempiin osiin tai tavoitteen edistämiseen tarvitaan enemmän aikaa kuin on ensin arvioitu.
  
• Vaihtoehtoisten reittien pohtiminen. Ehkä tapa, jolla ongelmaa on yritetty ratkaista ja esteistä päästä eteenpäin, ei ole ainoa reitti edetä. Voi olla, että samaa lopputulosta (esimerkiksi itselle mieluisaa työtä tai uuden taidon oppimista) kohti voisi päästä muutenkin.
  
• Uusien taitojen harjoitteleminen tai tiedon kartoittaminen. Saattaa myös olla, että onnistuminen ei ole mahdollista vielä, koska pohjaosaaminen ei ole riittävän vankkaa, koska henkilö ei tiedä mitä pitäisi tehdä tai koska hänen on ensin hyödyllistä kehittää muita kehitystä tukevia taitoja, kuten vaikkapa opiskelu-, ajanhallinta- , digi- tai tunnetaitoja.
• Uudelleen yrittäminen sen jälkeen, kun on antanut itselleen luvan irrottautua jatkuvasta yrittämisestä. Sinnikkyyden ohella myös kyky päästää askareistaan tarvittaessa irti tai miettiä omia tavoitteitaan uusiksi kokemustensa ja uuden tiedon pohjalta on monessa tilanteessa hyödyllistä, eikä sillä ole mitään tekemistä luovuttamisen kanssa. Kun päänsä on monta kertaa lyönyt samaan seinään, ajattelukin juuttuu usein samoille radoille. Lepo ja tilanteen hyväksyminen voivat auttaa myös näkemään muut puolet tilanteessa ja tukea sekä soveltavaa ajattelua että keskittymistä.

3: Peittääkö asennepuhe alleen sen tosiasian, ettei jokaisella ole samoja lähtökohtia ja mahdollisuuksia?

Yleisimmin epäluulo kasvun ajattelua kohtaan tuntuu kumpuavan oletuksesta, että teoria sälyttäisi vastuun onnistumisesta kokonaan yksilön vastuulle - että asenne ratkaisee, kuka pärjää ja kuka ei.

Kasvun ajattelu ei kuitenkaan kannusta ketään uskomaan, että mikä tahansa on mahdollista ja että jokainen voi saavuttaa saman lopputuloksen yhtä todennäköisesti, jos vain harjoittelee tarpeeksi. Onnistumisen todennäköisyyteen kun vaikuttaa moni sellainen seikka, joihin ihminen ei voi itse vaikuttaa, jopa sattuma.

Kukaan ei voi päättää, onko hänellä kehityksellinen oppimisvaikeus vai ei, kasvaako hän yli 180 senttiä pitkäksi tai minkälainen koulutustausta hänen vanhemmillaan on. Kuitenkin kaikki nämä ja monet muut seikat voivat vaikuttaa elämäämme monin ja monimutkaisin tavoin, myös oppimista hankaloittaen.

Kasvun ajattelun näkökulmasta oppimisen esteet, rajoitukset ja epätasa-arvoiset lähtökohdat ovat olemassa ja todellisia siinä missä sen ulkopuoleltakin tarkasteltuna. Ne eivät kuitenkaan yksin selitä ihmisen kaikkea oppimispotentiaalia. Entä mitä haittaa siitä on, jos ihmisen oppimispotentiaalia arvioidaan hänen ominaisuuksiensa perusteella? Esimerkkejä tästä on oma historiammekin täynnä - onhan lopulta melko tuore ajatus, että kouluttautumisen mahdollisuuksien ei pitäisi olla kiinni esimerkiksi sukupuolesta tai perhetaustasta. 

Se, lannistuuko ihminen helposti vai pyrkiikö hän jatkamaan takaiskuista huolimatta, ei myöskään yksiselitteisesti tarkoita, että kasvun ajattelutapa aina johtaisi myös parempaan lopputulokseen lähtötilanteesta riippumatta. Sillä vain on taipumus johtaa useammin suotuisaan tulokseen, koska - ja nyt kärjistän tarkoituksella - todennäköisyys saavuttaa toivottu tulos luovuttamalla on yleensä pienempi kuin todennäköisyys saavuttaa se jatkamalla opettelua.

Kenellekään ei voi luvata, että harjoittelun avulla jokaisen on mahdollista päästä varmasti tiettyyn lopputulokseen. Sen sijaan voi melko rehellisesti luvata, että harjoittelun avulla oppiminen on melkein aina mahdollista, vaikka se tapahtuisikin joskus pienin askelin ja veisi paljon aikaa. Helpointa se tietysti on oppimista tukevassa ilmapiirissä ja ympäristössä.

4: "Vaatiiko kasvun ajattelu, että ihmisen pitäisi jatkuvasti kehittää itseään? Eikö voi olla tyytyväinen siihen, mitä jo osaa?"

Kun palautin 'Kasvun asenteen oppimisessa' ensimmäisen version kustantamooni, sain palautetta, että kirjassa olisi hyvä puhua enemmän myös siitä, voiko kasvun asenteesta olla harmia ihmiselle, joka jo valmiiksi vaatii itseltään paljon. Voiko käydä esimerkiksi niin, että kasvun asenteen omaksuminen saa jo muutenkin jaksamisensa äärirajoilla olevan opiskelijan edellyttämään itseltään aina vain parempaa ja enemmän? Pitääkö ihmisen potea syyllisyyttä siitä, jos ei innostu jatkuvasta oppimisesta tai itsensä kehittämisestä?

Nämä ovatkin todella hyviä ja tärkeitä kysymyksiä!

Kasvun asenteen teoria kuitenkin keskittyy kuvailemaan erilaisia lahjakkuuskäsityksiä ja niiden vaikutuksia motivaatioon - ei sitä, mihin asenteita tulisi käyttää tai mitä kunkin ihmisen niiden avulla kannattaa tavoitella. Kasvun ajattelun ja koulumenestyksen väliltä on esimerkiksi löydetty tutkimuksissa yhteyksiä, mutta tämä ei tarkoita, että kasvun ajattelutavan omaksuminen edellyttäisi myös opintomenestyksen tavoittelemista tai että hyvä koulumenestys ylipäänsä olisi itsestäänselvästi joka tilanteen valossa tavoittelemisen arvoista.

Kasvun ajattelutavan näkökulmasta taitojen kehittäminen niiden nykytasoon nähden on useimmiten mahdollista - mutta ei pakollista.

Itseltään paljon vaativalle ja menestystä tavoittelevalle kasvun ajattelutapa saattaa kuitenkin olla monessa tilanteessa jopa muuttumattomuuden asennetta armollisempi. Kasvun ajattelutavan pohjalta kun on helpompaa hyväksyä virheet ja oma keskeneräisyys osaksi inhimillistä elämää, eikä arvoaan tarvitse määritellä sen kautta, miten omat onnistumiset vertautuvat muihin. Ihminen voi mainiosti tunnistaa, ettei tiedä ja osaa kaikkea - ja olla samaan aikaan tyytyväinen siihen, mitä jo osaa.

Lopuksi

Huh, tulipa pitkä postaus! Toivottavasti aihe kuitenkin kiinnosti ja jaksoit lukea sen loppuun. (Jos tämä sen sijaan jäi vielä tuntumaan pintaraapaisulta ja haluat tietää enemmän, lisää näistä ja muistakin Dweckin teoriaan liittyvistä kysymyksistä voi lukea kirjastani Kasvun asenne oppimisessa - PS-Kustannus 2021.)

Tämä artikkeli on osa kolmiosastai blogisarjaa, jonka ensimmäisen tekstin löydät täältä. Kolmannessa ja viimeisessä osassa käsittelen kasvun asenteen käytännön sovelluksia - millaisia ne ovat ja mitä niistä tutkimuksen perusteella tiedetään.

Kommentteja ja kysymyksiä voi ja saa mielellään laittaa minulle tulemaan verkkosivujen lomakkeella tai Instagramissa (@psykologi_minnamiao)!

Tämän artikkelin lähteet:

Dweck, C. S. (2007). Mindset. The new psychology of success. Ballantine Books.

Grant, H. & Dweck, C. S. (2003). Clarifying achievement goals and their impact. Journal of Psychology and Social Psychology, 85(3), 541-553.

Haynes, T. L., Ruthing, J. C., Perry, R. P., Stupnisky, R. H. & Hall, N. C. (2006). Reducing the academic risks of over-optimism: The longitudinal effects of attributional retraining on cognition and achievement. Research in Higher Education, 47(7), 755-779.

Jefferson, A., Bortolotti, L. & Kuzmanovic, B. (2017). What is unrealistic optimism? Consciousness and Cognition, 50, 3-11.

Molden, D. C. & Dweck, C. S. (2006). Finding "meaning" in psychology - a lay theories approach to self-regulation, social perception and social development. American Psychologist, 61(3), 192-203.

Read, S. (2017). Henkilökohtaisten tavoitteiden geneettinen perusta. Teoksessa K. Salmela-Aro & J.-E. Nurmi (toim.), Mikä meitä liikuttaa - motivaatiopsykologian perusteet (s. 18-31). PS-kustannus.

Yeager, D. S. & Dweck, C. S. (2020). What can be learned from growth mindset controversies? American Psychologist, 75(9), 1269-1284.

Yeager, D. S., Hanselman, P., Walton, G. M. ym. (2019). A national experiment reveals where a growth mindset improves achievement. Nature, 573, 364-369.