Voiko itsehillintää oppia?

Moni meistä haluaisi olla pitkäjänteisempi ja sinnikkäämpi ihminen ja omistaa paremman itsekurin. Mutta miten omaa itsekuria yleensä voi kehittää, jos voi? Tässä artikkelissa pohdin, mitä itsehillinnästä tiedetään nykytutkimuksen valossa. Entä mitä huonolle itsehillinnälle voi tehdä - ja kannattaako se edes?

Ympäristö vaikuttaa siihen, miten hyvin hillitsemme itsemme

Pitkäjänteisyyttä vaativat tehtävät ovat aina olleet minulle haastavia. Lapsena lopetin pianotunnit nopeasti kesken, koska harjoittelu oli tylsää - ja soittelu omalla ajalla ilman rajoitteita ja kotitehtäviä niin paljon kivempaa. Ja jos minut olisi joskus laitettu vaahtokarkkikokeeseen, olisin varmaan pärjännyt siinä surkeasti.

Huono uutinen minulle, sillä lapsuudessa mitatun itsehillinnän on havaittu olevan yhteydessä myös aikuisiän terveyteen, sosiaalisiin suhteisiin ja kaikinpuoliseen elämässä menestymiseen. Lisää itsehillintää minulle, kiitos, ja pian!

Kuuluisa vaahtokarkkikoe on myöhemmin saanut osakseen myös kritiikkiä. Monissa uusissa tutkimuksissa nimittäin on osoitettu, ettei itsehillinnässä useinkaan ole kyse vain siitä, miten hyvin ihminen itse hillitsee ja hallitsee halunsa. Itsehillintään vaikuttaa myös ympäristö.

Tahdonvoiman käytössä onnistuminen tai epäonnistuminen alkaakin jo siitä, altistummeko ympäristössämme jatkuvasti niille asioille, joita haluaisi itsehillinnän avulla välttää. Eräässä tutkimuksessa esimerkiksi huomattiin, että kun puhelin on näköpiirissä, huomio harhautuu siihen useammin kuin sen ollessa piilotettuna, mikä puolestaan nakertaa kognitiivista kapasiteettia.

Jos siis haluat välttää tekemästä jotain, yksinkertaisin jippo on ihan piilottaa se näkyvistä tai tehdä se itsellesi muuten hankalammin saavutettavaksi. Haluatko opiskella ilman keskeytyksiä? Mene kirjastoon. Haluatko vähentää Netflixin katselua? Lopeta tilauksesi.

Vastaavasti toivottua tekemistä voi tietysti yrittää helpottaa  tekemällä siitä hieman saavutettavampaa. Pidä esimerkiksi opinnäytetyötiedostosta aina ajantasaista kopiota työpöydälläsi ja jumppakuminauha mieluummin olohuoneessa kuin kaapin perällä.

Ympäristö kuitenkin vaikuttaa itsehillintään myös toisella tavalla - muiden ihmisten kautta. Itsehillintä nimittäin tarttuu.Vaahtokarkkikokeen toisinnossa on esimerkiksi huomattu, että lapset pystyvät vastustamaan kiusausta paljon paremmin, kun tehtävä annetaan tehtäväksi yhteistyönä.

On myös havaintoja, että itsehillintä kehittyy, kun sitä harjoittaa sellaisten ihmisten seurassa, joilla on hyvä itsehillintä. Jos tavoitteena on saada tavat kestämään, kannattaa siis ehkä miettiä kahdesti, kenet pyytää opiskelu- tai lenkkiseurakseen. 

Itsehillintä ei tarkoita vain harmaita rutiineja tai puuduttavaa pakertamista

Arkiajattelussa lokeroimme ihmisiä usein mustavalkoisesti. On laiskoja vätyksiä, jotka eivät pysty hillitsemään halujaan, mutta elämä ei ainakaan käy tylsäksi. Ja sitten on niitä perfektionistisia puurtajia, joilla on kyllä loistava itsehillintä, mutta elämä etenee kaavamaisten rutiinien mukaan.

Ne ihmiset, joiden itsehillintää erityisesti ihailemme, ovat yleensä niin taitavia hillitsemään ja hallitsemaan halunsa siksi, että he tekevät sitä, mikä motivoi heitä sisäisesti. Tätä kannattaakin miettiä, jos tuntuu, ettei itsehillintä riitä jonkin halutun tavoitteen edistämiseen. Olenko motivoitunut ainoastaan ajatuksesta, että saavutan tavoitteen? Vai motivoivatko minua myös ne asiat, joita tavoitteen saavuttamiseksi pitäisi tehdä?

Niin sanotussa itsemääräämisteoriassa, joka on yksi tämän hetken tutkituimmista motivaatioteorioista, motivaatio määritellään sisäiseksi, kun se perustuu ihmisen kolmeen perustarpeeseen: omaehtoisuuteen, kyvykkyyteen ja yhteisöllisyyteen. Toisin sanoen ihminen on sisäisesti motivoitunut tehdessään jotain sellaista, mikä perustuu vapaaehtoisuuteen ja kiinnostukseen, toiminta ei ole ylitsepääsemättömän haastavaa eikä toisaalta liian helppoa, ja siinä ollaan tavalla tai toisella yhteydessä muihin ihmisiin.

Jos haluaa saada lisää motivaatiota vaikkapa matematiikan opiskeluun, voi liikkeelle lähteä esimerkiksi näin. Etsi itsellesi opiskelukaveri (mieluiten tunnollinen sellainen) tai oppimista tukeva yhteisö. Huolehdi, että tehtävä ovat alussa sopivan helppoja omaan nykyosaamiseesi nähden ja vaikeutuvat hiljalleen taitojen kehittyessä. Pohdi, mikä laskemisessa ja numeroissa itsessään voi olla kiehtovaa ja tuottaa oppimisen iloa sekä uteliasta mieltä, ja ala kiinnittää näihin asioihin tietoisesti enemmän huomiota.

Toki hyvään itsehillintään ja tiukkoihin rutiineihin on mahdollista päätyä myös kurinalaisella ehdottomuudella ja sivuuttamalla tarpeensa muilla elämänalueilla. Pidemmän päälle tällainen kuitenkin käy kuormittavaksi - ja voi altistaa jopa uupumiselle.

Älä tavoittele itsehillintää vaan uusia tottumuksia

Vaikka itsehillinnällä sinänsä on monia ymmärrettäviä hyötyjä, tutkimusten mukaan itsehillinnän tietoinen tavoitteleminen voi olla jopa haitallista. Mutta miksi?

Kuten aikaisemmin huomasimme, rutiinit eivät ole sama asia kuin itsehillintä. Huonot tavat ovat rutiineja ihan samalla tavallakuin hyvätkin. Meillä kaikilla on rutiineja, joita toistamme päivästä toiseen, ja suurin osa niistä on opittu tiedostamatta toistojen kautta.

Vanhat tavat ovat ikään kuin lumiseen rinteeseen valmiiksi tehtyjä latuja, joihin on helppo liukua ihan vain tottumuksesta - veivät ne sitten haluttuun suuntaan tai eivät. Tapojen muuttaminen taas tarkoittaa suunnan kääntämistä koskemattomaan umpihankeen, mikä voi alussa vaatia tietoisen päätöksen tekemistä ja hieman ennen ponnistelua.

Jos kuitenkin ajattelee tarvitsevansa lisää itsehillintää ennen kuin voi muuttaa tapojaan, tapoja ei luultavasti tule koskaan muutettua, ja pienikin takaisku tulkitaan helposti pysyväksi merkiksi siitä että muutos olisi mahdotonta.

Jos siis ihan oikeasti haluat kehittää itsehillintääsi, määrittele ensin muutos, jonka haluat saada aikaan, ja lähde edistämään sitä askel kerrallaan pilkkomalla tavoite pienempiin osiin. Älä keskity vain lopputuloksesta unelmoimiseen, vaan pyri tekemään itse prosessista sisäisesti motivoiva. Mieti, mistä saisit itsellesi yhteisön, miten tekemiseen saisi sopivasti haastetta ja mikä toiminnassa itsessään tuottaa innostusta, uteliaisuutta ja kiinnostusta jatkaa valitsemallasi tiellä.

Ennakoi myös mahdollisia epäonnistumisia ja mieti keinoja niiden varalle. Jos kuitenkin tulee takapakkia, sitä ei kannata ottaa liian raskaasti. On normaalia, että mieleen saattaa nousta ajatuksia kuten: "Jaahas, repsahdin. Turha tässä on enää yrittää, kun on näin huono itsehillintä." Tämä kuitenkin on kehäpäätelmä, ja asian voi nähdä myös toisella tavalla:

Tottumusten muuttaminen vähän kerrallaan haluttuun suuntaan on uuden tavan lisäksi myös itsehillinnän opettelua.