Luennot ja koulutukset
Tarjoan koulutusta ja asiantuntijaluentoja oppimisen, ajattelun ja asiantuntijana kehittymisen teemoista. Tulen mielelläni puhujaksi myös silloin, kun aiheena ovat tiedemyytit tai tietokirjoittajana työskenteleminen.
Kouluttajana minulla on vuosien kokemus erilaisten ryhmien kanssa työskentelystä. Olen kouluttanut esimerkiksi sote-alojen ammattilaisia, opettajia, valmentajia, taiteilijoita, korkeakouluopiskeiljoita ja -hakijoita sekä esihenkilöitä.
Tavoitteeni on, että koulutuksissa vallitsee turvallinen ilmapiiri,
jossa omaa ajatteluaan on mahdollista lähteä haastamaan ja esittää
vaikeitakin kysymyksiä.
Erityisen myönteistä palautetta koulutukseni ovat saaneet siitä, että ne herättävät uusia oivalluksia ja auttavat tekemään vaikeista asioista ymmärrettäviä - kuitenkin aina vahvasti tutkimustietoon nojautuen.
Koulutus voi olla muodoltaan yksittäinen webinaarin tai luento, mutta se voidaan toteuttaa myös pidempänä
kokonaisuutena silloin, kun päämääränä on osaamisen laaja-alainen
syventäminen.
Pienryhmien kanssa koulutukseni usein lähestyvät työtavoiltaan valmennusta, jossa on mahdollista keskittyä enemmän jokaisen osallistujan henkilökohtaisiin tavoitteisiin ja niissä tukemiseen.

Alta löydät muutamia esimerkkejä valmiista luennoista ja koulutuksista. Jos joukosta ei löydy sopivaa, ota rohkeasti yhteyttä niin mietitään yhdessä, millaiselle osaamisen kehittämiselle teillä olisi tarvetta!
Toteutan koulutuksia ja luentoja sekä etänä että paikan päällä asiakkaan tiloissa (pk-seudun ulkopuolella koulutuksen hintaan lisätään matkakulut). Pienille n. 4-8 osallistujan ryhmille koulutus- ja valmennuspäiviä on mahdollista järjestää myös omissa tiloissani Ylläksellä.
Miksi uskomme psykologisiin myytteihin?
Psykologiaan liittyvät myytit ja harhakäsitykset ovat yllättävän yleisiä. Ne vaikuttavat siihen, miten ymmärrämme oppimista, tunteita, hyvinvointia, vuorovaikutusta ja ihmisen toimintaa ja sovellamme psykologiaan liittyvää tietoa arjessa. Monet näistä uskomuksista tuntuvat intuitiivisesti oikeilta ja leviävät helposti, vaikka tutkimustieto ei tukisi niitä.
Luento tarkastelee keskeisiä psykologisia myyttejä; sitä, miksi ne ovat syntyneet ja miksi niihin on niin helppo uskoa. Samalla opit tunnistamaan, milloin psykologiaa koskeva tieto on luotettavaa ja milloin siihen tulisi suhtautua kriittisesti.
Kenelle?
Luennon sisältö sopii erityisesti henkilöille, jotka hyödyntävät psykologista tietoa työssään tai opinnoissaan, kuten asiantuntijoille, esihenkilöille, opiskelijoille ja muille ihmisen tunteista ja käyttäytymisestä kiinnostuneille.
Hyödyt osallistujalle
Luennon jälkeen osallistuja:
-
tunnistaa yleisimpiä ihmismieleen ja -käyttäytymiseen liittyviä myyttejä
-
ymmärtää, miten ja miksi nämä harhakäsitykset ovat syntyneet ja miksi ne tuntuvat usein vakuuttavilta
-
osaa tarkastella psykologista tietoa aiempaa kriittisemmin harkitummin
-
saa välineitä psykologisen tiedon taitavaan hyödyntämiseen arjessa ja työelämässä
Kesto ja toteutus
1,5 tuntia, etä tai live. Aiheesta on mahdollista toteuttaa myös lyhyt puheenvuoro esimerkiksi osana koulutus- tai kehittämispäivää.
Oppimisen psykologiaa työelämään
Oppiminen on olennainen osa tämän päivän työelämää ja edellytys organisaatioiden kehittymiselle. Työpaikoilla elää kuitenkin monia sitkeitä oppimiseen liittyviä myyttejä, jotka voivat viedä tehoa koulutukseen käytetyiltä resursseilta ja haitata opitun tiedon siirtämistä käytäntöön.
Tämä luento kertoo, mitä jokaisella työpaikalla olisi hyvä tietää oppimisen psykologiasta ja millaiset oppimista koskevat käsitykset olisi jo aika heittää romukoppaan. Se tarjoaa tutkimusperusteista tietoa ja käytännöllisiä työkaluja, joilla organisaatiot voivat kehittää omia oppimisen käytäntöjään, tukea työntekijöiden oppimista ja uuden tiedon viemistä osaksi työn arkea.
Kenelle?
Erityisen hyvin tämä koulutus sopii johtamis- ja esihenkilötyötä tekeville sekä kehittämistehtävissä toimiville. Siitä on kuitenkin hyötyä kaikille niille organisaation jäsenille, joille työssä oppiminen on juuri nyt ajankohtaista.
Hyödyt osallistujalle
Luennon jälkeen osallistuja:
-
osaa tunnistaa omat ja työyhteisönsä oppimista koskevat uskomukset
ymmärtää, miksi opittu tieto ei aina siirry osaksi työn käytäntöjä
-
saa välineitä, joilla omaa ja muiden työyhteisön jäsenten oppimista voidaan vahvistaa sekä purkaa motivaatio-ongelmia ja muita oppimisen esteitä
saa valmiuksia tukea työyhteisössään kestävää oppimisen kulttuuria
Kesto ja toteutus
Koulutus sisältää teoriaosuuden, paljon käytännön esimerkkejä sekä harjoituksia, jotka tukevat opitun siirtämistä käytäntöön. Kesto 1,5 h - koko päivä (lähi tai etä). Lyhyt koulutus toimii alustusena ja keskustelun herättelijänä esim. osana kehittämispäivää. Pidempi koulutus tulee parhaiten kyseeseen silloin, kun halutaan pureutua tarkemmin juuri omassa organisaatiossa ajankohtaisiin kysymyksiin. Koko päivän koulutus on mahdollista toteuttaa myös pienryhmävalmennuksena (esim. 1 x koko päivä tai 2 x puoli päivää)
Työelämän muutos, toivo ja hyvinvointi
Monessa organisaatiossa eletään nyt jatkuvien muutosten keskellä. Muutos haastaa työntekijöiden jaksamista ja hyvinvointia, mutta herättää usein myös esihenkilöissä ja johdossa epävarmuutta ja ristiriitaisia tunteita. Esihenkilön rooli muutoksessa on vaativa: miten tukea ja motivoida j muita, kun oma työ on samanaikaisesti muutoksen kohteena?
Tämä koulutus tarjoaa esihenkilöroolissa toimiville tilan pysähtyä muutokseen liittyvien kokemusten äärelle. Koulutus auttaa esihenkilöitä ohjaamaan työyhteisöä kohti uutta. Koulutuksessa tarkastellaan, miten muutokseen liittyviä tunteita voi kohdata rakentavasti ja miten epävarmuudenkin keskellä on mahdollista vahvistaa motivaatiota, toivoa ja psykologista turvallisuutta.
Kenelle?
Koulutus sopii johtamis- ja esihenkilötyötä tekeville sekä kehittämisroolissa toimiville, erityisestesti muutoksen ollessa omassa organisaatiossa ajankohtainen.
Hyödyt osallistujalle
Koulutuksen jälkeen osallistuja:
ymmärtää muutoksen vaikutuksia psyykkiseen hyvinvointiin ja työssä jaksamiseen
tunnistaa työyhteisöissä tyypillisiä tapoja reagoida ja sopeutua muutokseen
hahmottaa oman tapansa kohdata muutosta ja sen vaikutuksen johtamiseen ja vuorovaikutukseen
saa valmiuksia tukea muutoksessa tarvittavien taitojen ja toimintatapojen oppimista
saa keinoja vahvistaa muutoksen aikasta motivaatiota, toivoa ja psykologista turvallisuutta
Kesto ja toteutus
Koulutus sisältää teoriaa ja tutkimustietoa, paljon käytännön esimerkkejä sekä harjoituksia, jotka tukevat opitun siirtämistä käytäntöön. Kesto 1,5 h - koko päivä (lähi tai etä). Kesto vaikuttaa siihen, miten syvällisesti aiheeseen voidaan koulutuksen aikana perehtyä. Lyhyt koulutus toimii alustusena ja keskustelun herättelijänä esim. osana kehittämispäivää. Pidempi koulutus tulee parhaiten kyseeseen silloin, kun halutaan pureutua tarkemmin juuri omassa organisaatiossa ajankohtaisiin kysymyksiin. Koulutus on mahdollista toteuttaa myös pienryhmävalmennuksena (esim. 1 x koko päivä tai 2 x puoli päivää).